Veikko Sinisalo
Kirjoittaja: Veikko Sinisalo
Katsaus menneeseen.
Meidän nettioperaattorimme pyysi tarinaa omasta itsestä Erg Sportin nettisivuille, no mä kirjoitan.
Soutua jenkkien maajoukkuemiesten kanssa
Kirjoitin ylioppilaaksi ensin Wilson High Schoolista, (CA) 1983 ja sitten Sotungin lukiosta 1984. Vaihtarivuosi Long Beachillä oli elämäni kannalta erinomainen valinta. Pääsin treenaamaan soutua jenkkien kevyen maajoukkueen miesten kanssa, joilta puuttui sopivasti yksi soutaja nelosesta. Pääsin juniorina paikkaamaan. Opin paljon, asenteesta, soudusta, soutukulttuurista ja yhdessä tekemisestä. Treenit olivat joka aamu, viikolla 6:00 lämmitelleenä vesillä, viikonloppuisin tuntia myöhemmin. Treenattiin kovaa, pääsääntöisesti all-out intervalleja joka päivä, matkat vaan vaihtelivat. Iltapäivisin olin mukana koulun juoksujoukkueessa, ja sielläkin mentiin aika kovaa. Muutaman kerran koitin vielä juoksutreenien päälle mennä puntille, mutta huomasin nopeasti, että jalat eivät oikein ottaneet treeniä vastaan. Paras juoksutulos taisi olla väsyneillä jaloilla 2 mailia aikaan 10:45. Kotiin palattuani voitin ensimmäisen miesten Suomen mestaruuteni 18-vuotiaana.
Kielitaito
Opin englannin ja itseluottamus parani treenaillessa. Long Beachissä asuu tuttuja edelleen ja muutaman kerran on tullut vierailtua siellä. Olen valmentanut ammatikseni, englanniksi kohta kymmenen vuotta, myös maahantuontiyrityksen kannalta kielen oppiminen oli hyvä juttu.
Soudun MM-kisat
Lukion jälkeen Urheilujoukot kutsuivat syksyllä 1984. Treenattiin tiukasti ja seuraavana kesänä edustin Suomea ensi kertaa MM-tasolla kevyessä yksikössä, (soutajan paino alle 72,5 kg). Sijoitusta sieltä ei nuori mies saanut, siihen aikaan soudettiin vain B-finaalit. Olen 187 cm pitkä ja kevyt luokka kuitenkin… no lihas ei ole ikinä kasvanut kunnolla, ja varmaan silloin kun sitä yritti kasvattaa, niin sekä söi että treenasi väärin, se oli 1980-lukua!
Opiskelu & urheilu & työelämä
Armeija-aikana hain Helsingin Yliopistoon luokanopettajien koulutusohjelmaan, ja pääsin sisään. Alkoi soutu / opiskelijaelämä. Opinnot kestivät loppujen lopuksi 9 vuotta ja valmistuin 1994, toki tuona aikana tein päätoimisesti töitäkin useamman vuoden sekä Soutuliitossa että opettajan sijaisuuksia.
Valmentajat, joilta sain paljon
Vuodet 1987–1988 soudimme kevyttä nelosta Seppo Henrikssonin, Vesa Keson ja Timo Laineen kanssa. Muutamia hyviäkin kisoja saimme tehtyä, mutta potentiaalia olisi ollut paljon parempaankin. Harjoittelimme paljon Italian Piedilucossa vuosina 1987–1990 jossa tuohon aikaan oli päävalmentajana Thor Nielsen, apunaan Giuseppe Di Capua, Matt Smith ja Gianni Postiglione. Heillä oli avoin tapa keskustella ja jakaa tietoa harjoitusohjelmista ja testata ja auttaa myös suomalaispoikia. Matt Smith eläköityi kansainvälisen soutuliiton pääsihteerin / johtajan paikalta Tokion kisojen jälkeen ja Gianni Postiglione on edelleen aktiivinen valmentaja, tällä hetkellä Kreikan palkkalistoilla. Opin heiltä paljon jo tuohon aikaan, ja heistä tuli keskustelukumppaneita myöhempiä aikoja varten.
Soutuliiton ovesta käveli sisään lentopalloilija, joka halusi oppia soutamaan.
Soutuliitossa työskennellessäni 1991 tapasin myös vaimoni Päivin, joka käveli liiton ovesta sisään ja halusi oppia soutamaan. Ryhdyin opettamaan. Nykyään meillä on aikuiset tyttäret, Ida ja Sara, perheeseen kuuluvat myös Idan aviomies Roni ja heidän tyttärensä Vilja.
Muutto Imatralle - Vuoksen soutajat
Vuonna 1994 muutimme Imatralle, ja vuonna 1997 syntyi Ida, mutta vuosina 1996–1997 saimme rakennettua Vuoksen rantaan Vuoksen Soutajien venevajan, joka valmistui samana vuonna kuin Ida syntyi, eli 1997. Teimme Vuoksen Soutajia intohimolla, pelastimme Soutuliiton konkurssilta vuonna 1996, perustimme soutuliigan vuonna 2000. Soutuliiga oli myös yhden kesän Veikkauksen kohteena. Vuoksen Soutajat voitti 2000-luvun alkuvuosina Schultenin kannun, eli olimme valtakunnan paras soutuseura.
Suomalainen huippu-soutu
Naisten kevyt pariairokaksikkoprojekti tuli valmennukseeni vuonna 2003. Olympiapaikka jäi vuoden 2004 olympiakarsinnoissa 0,12 sekunnin päähän, mutta osoituksena onnistuneesta harjoittelusta Minna Nieminen voitti naisten kevyen yksikön MM-pronssia 2004 Banyolasissa. Vuonna 2005–2008 Minna Nieminen ja Sanna Sten kevyessä pariarokaksikossa vakiinnuttivat paikkansa A-finaalissa, useimmiten MM-kilpailuissa ja vuoden viimeisissä MC – kilpailuissa palkintopallilla. Tein tuon projektin oman toimen ohella, ja päätin omalta osaltani projektin lopuksi, että valmentajan työstä on myös saatava palkkaa, niin kokonaisvaltaista se on kaikkine matkustamisineen.
Tein tuon projektin oman toimen ohella, ja päätin omalta osaltani projektin lopuksi, että valmentajan työstä on myös saatava palkkaa, niin kokonaisvaltaista se on kaikkine matkustamisineen.
Ammattivalmentajaksi Tsekkeihin
Ammattivalmentajan paikkaa tarjottiinkin jo syyskuussa 2008 Tsekin suunnalta. Päätimme lähteä koko perheen voimalla Prahaan, joka on kaunis rouhea kaupunki, jossa viihdyimme mainiosti. Seillä valmensin Miesten pariaironelosia, pariarokaksikkoa ja olin fysiikkavalmentajana miesten kevyelle neloselle. Tuloksena yksi EM Pronssi Portugalista ja alustavaa menestystä U23 pariaironelosesta. Tsekin pesti kesti kaksi vuotta, jonka jälkeen ura jatkui Belgiassa Tim Mayensin valmentajana, tuloksena ensin olympiapaikka ja sitten Olympiaennätys miesten yksikössä, mutta välierissä paikka finaaliin jäi haaveeksi. Timin vauhti oli kuitenkin hyvää, ja tiesin valmennukseni toimivan. Belgiassa ollessani pääsin tekemään yhteistyötä Jan Obrechtin kanssa, valmentajan, jolla on ollut suuri merkitys valmentajauralleni.
Yritystoimintaa ja beach volleyta
Vuodesta 2012 vuoteen 2019 pyrin keskittymään yritystoimintaan, ja matkustin jonkin verran Idan ja Niinan kanssa Beach Volley turnauksissa ja pyrin auttamaan heitä tuossa hauskassa ja haastavassa lajissa, en valmentajana, vaan enemmänkin managerina.
Vuonna 2017 muutimme Helsinkiin ja tein jonkin verran hommia valmentajana soutuseura SMARK: e, opettelin painonnostoa Tempaus-Areenalla ja jatkoin yritystoimintaa.
"Vuodeksi viroon" muuttuikin viideksi vuodeksi
Alkusyksystä 2019 Viron Soutuliitto tarjosi minulle pestiä Tokion Olympialaisiin saakka. Otin pestin vastaan kuvitellen, että se kestäisi vuoden 2020 kesään. Pesti kesti Tokion Olympialaisiin 2021, saavutimme siellä paikan A-finaalissa, sijoitus 6. Tokion jälkeen Viron liitto tarjosi minulle jatkoa, mielelläni suostuin koska organisaatio siellä on hyvä, ja urheilijat työteliäitä ja työ mielekästä. Olimme Tokio – projektissa luoneet myös pohjan tulevaisuudelle ja työ jatkui ilman valusaumaa luontevasti. Muutama urheilija vaihtui, mutta heti ensimmäinen kilpailu vuonna 2022 osoitti että meillä oli potentiaalinen miehistö kasassa, sijoituimme Poznanin maailmancupissa toisiksi Kiinan jälkeen. Jatkoimme tavoitteenamme Olympiapaikka vuoden 2023 MM-kisoista, mutta se jäi haaveeksi. Nostan hattua venekuntamme seniorijäsenille, Tönu Endrekson (1979) ja Allar Raja (1983) jatkoivat uraansa kohti Olympiakarsintaa 2024 epävarmoina lopputuloksesta, kuten he itse sanoivat, heitä kiinnosti nähdä, onko heidän iässään mahdollista saavuttaa olympiapaikka. Saimme kairattua paikan Olympiaregattaan sijoittumalla toiseksi, äärimmäisen jännittävässä taistelussa, putoamisesta ja 3. sijoittuneesta USA:sta meidät erotti ainoastaan 0,13 sekuntia. Endreksonista tuli vanhin koskaan olympiapaikan saavuttanut urheilija.
Pariisin kisoissa saavutimme 7. sijan, eli voitimme B-finaalin. Tasomme oli sijoilla 5–9, joten 7. oli kelpo suoritus. Saavutimme myös jatkuvuuden Viron Pariaironelosen tulevaisuudelle kohti Los Angelesin kisoja, se oli päätavoitteeni valmentajana kohti näitä Pariisin kisoja.
60 vuotta tänään
13 vuotta huippusoudun valmennusta
Olen nyt 60-vuotispäiväni kynnyksellä valmentanut kansainvälisellä huipputasolla 13 vuotta. Ura jatkuu edelleen. Soutajana lahjakkuuden rajat tulivat vastaan aika nopeasti, mutta valmentajana olen saanut valmentaa lahjakkaita ja työteliäitä urheilijoita, se on palkitsevaa, ihmisten kanssa toimiminen.